Päiväkohde Espoosta - Stora Svartö


Espoo on veneilijälle vallan mainio satamapaikka, päiväkohteita liukuvalla veneellä on vaikka miten paljon, eihän niitä kaikkea ehtisi edes yhden kesän aikana näkemään. Tällä kertaa poikettiin Stora Svartössä yhden yön verran matkalla Gölisnäsiin, ja haluamme jakaa muutaman kuvan sekä sanan siitä. 


Stora Svartö sopii eräilyhenkisille kävijöille, tilaa on telttailulle, ja palvelut ovat hyvin perustasoa. Mantereen puolella tosin palveluita on enemmän, Stora Svartö kuuluu Lähteelän ulkoilualueeseen, ja mantereen puolella taisi olla saunakin vuokrattavana. Satamamaksu oli sähkön kanssa 10€/vrk, tai ilman sähköä 7€/vrk. Stora Svartössä on vierasvenelaituri, sekä kalliokiinnitysrenkaita.



Tätä parempaa aamupalapaikkaa saa etsiä, rauhallinen lahti ja juuri muuta ei kuule kun ympärillä heräävän luonnon sekä saaren toiselle puolelle osuvat tuulenpuuskat. Aamuaurinko osuu kesällä mukavasti saaren suojaisalle puolelle. 

Kun jatkaa vierasvenelaiturin ohi, niin aukeaa pieni lahti jonka päässä on huoltolaituri. Huoltolaituriin ei saa kiinnittäytyä, mutta ainaki me totesimme sen hyväksi paikaksi tiputtaa retkeilytavarat kyydistä ja sen jälkeen viedä vene laituriin. Huoltolaiturin lähistöllä oli paljon hyviä telttailupaikkoja, sekä yksi vanha keittokatos. Kävellen sinne kävelee vierasvenelaiturilta hetken, ja pitää ylittää yksi pieni kaislikossa menevä silta matkalla. 


Stora Svartö on mukava yhden (tai miksi ei useamman) yön kohde, tämä on selkeästi hiljaisempi saari kun Espoon lähisaaristossa olevat, joten varsinkin telttailijalle mukavan rauhallinen paikka. Vierasvenelaituri on hyvin suojaisassa paikassa, satama soveltuu kovemmalla kelillä hyvin odotuspaikaksi ennen Porkkalanselän ylitystä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuotearvostelu Manker U11 & U21 - Veneilijän sekä retkeilijän taskulamput

Paras veneily sekä retkeilykausi Suomessa on valoisa sekä lämmin, mutta valitettavan lyhyt. Jos haluaa pidentää kautta, niin et...

INSTAGRAM FEED

@viviantheboat