Parasta retkikahvia - Reissu Vasikkasaareen ja Aeropress





Lähdettiin extempore kävelylle jäätä pitkin Vasikkasaareen Espoon edustalle, katsomaan miltä kesäisin niin tuttu paikka näyttääkään talvella. Ei pitänyt tehdä reissupostausta, tässä se kuitenkin on. Piti olla parin tunnin reissu, oltiin kuusi tuntia. Piti vähän räpsiä kuvia, mutta kuvattiin tunteja. Piti juoda jotain kahvia lämmikkeeksi tulen äärellä, juotiin ehkä parasta eräkahvia mitä itse olen juonut. Josta päästäänkin kätevästi aasinsillalla tähän mahtavaan laitteeseen:



Aeropress. Tämä on jopa aitojen kahvihifistien ja baristojen hyväksymä. Käytännössä melkein espressoa, mutta paine luodaan painamalla putkimaista puristinta kasaan kupin päällä. Sisälle laitetaan ensin suodatin, sitten purut, ja vettä perään hetkeksi hautumaan. Sitten laitetaan Aeropress kupin päälle, ja painetaan kahvi kuppiin.


Olin hieman skeptinen, mutta täytyy ihan rehellisesti myöntää että tällä tehty kahvi on todella hyvää! En itse edes omista kyseistä laitetta, mutta jäi kyllä vahvasti hankintalistalle tämän reissun jälkeen. Painoa laitteella on noin 500gr, joten mistä kevytretkeilijän varusteesta ei ole kyse - mutta ei ole tarkoituskaan. Tämä on omiaan esimerkiksi venereissuilla, kun painon suhteen ei ole niin tarkkaa mutta kuitenkin tavaroiden olisi hyvä mahtua reppuun.

Laitteen käyttäminen on kohtalaisen siistiä, se ei juuri eroa siitä jos olisi kestosuodatin kupin päällä josta kaataa veden läpi. Jos tätä verrataan erilaisiin retkikäyttöön tehtyihin kahvipuristimiin, esimerkiksi jetboiliin tai primukseen, niin tämä on varmasti se helpompi ja siistimpi vaihtoehto.




Tältä näyttää "keittimen" pohja kahvin valmistumisen jälkeen, kun irroitetaan sihti ja alta paljastuu suodatin jonka voikin kipata tästä roskikseen.


Ja ei muuta kun nauttimaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuotearvostelu Manker U11 & U21 - Veneilijän sekä retkeilijän taskulamput

Paras veneily sekä retkeilykausi Suomessa on valoisa sekä lämmin, mutta valitettavan lyhyt. Jos haluaa pidentää kautta, niin et...

INSTAGRAM FEED

@viviantheboat